9. Hyvinvointivaltio

9. Hyvinvointivaltio

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion malli on varmistanut, että Suomessa tuloerot ovat pysyneet maltillisina, että mistä tahansa lähtökohdista voi kouluttautua vaikkapa tohtoriksi ja, että jokainen saa tarvitsemansa terveydenhuollon. Ainakin näin teorian tasolla.  Väestön ikääntymisen myötä hyvinvointivaltion rahoitus on kuitenkin valtavan haasteen edessä. Myöskään