Suurin osa suomalaisista nuorista voi hyvin. Se on tärkeä sanoa tähän alkuun. Yhä useampi nuori, etenkin tyttö, kuitenkin kokee ahdistusta ja masennusta, ja siitä on syytä puhua. Eikä ilmiö koske vain nuoria, vaan myös nuoria aikuisia, joilla mielenterveysperusteiset poissaolot työelämästä
13. Peruskoulu
Kirjoitin edellisessä luukussa korkeakoulutuksesta ja tutkimuksesta Suomen menestystekijöinä. Kuitenkin, molemmat voidaan unohtaa, mikäli peruskoulu ei toimi. Peruskoulu on nimittäin se, mikä antaa valmiudet jatko-opinnoille. Laadukas opetus, sen tahdissa pysyminen ja, sekä opettajien että oppilaiden, jaksaminen, ovat ratkaisevia tekijöitä tulevaisuutemme kannalta.
Espoon talousarvio paikkasi opetuksen rahoitusvajetta, mutta vain hetkellisesti
Espoon valtuusto hyväksyi tänään 7.12.2022 talousarvion ensi vuodelle. Olemme uuden edessä, kun ensimmäistä kertaa valmistaudutaan uudenlaiseen kaupunkiin, jonka vastuulta on siirretty sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen tehtävät hyvinvointialueelle. Samalla veroprosenttia on madallettu merkittävästi soteuudistuksen lakien mukaisesti. Vihreät on mukana neuvottelusovussa.