Vastaukseni vaalikoneen 2. osan (Huolenpito) kysymyksiin löytyy täältä.

Kotiseutu


10. Espoon on tarjottava enemmän kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, jotta myös pienituloisilla on varaa asua kaupungissa.

Täysin samaa mieltä.

Kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja pitää ensisijaisesti tuottaa kaavoittamalla lisää tiiviitä asuinalueita juna- ja metroratojen tuntumaan. Asuntojen puute nostaa niiden hintaa. Keinotekoista puutetta ei pidä luoda, kun kysyntää Espoossa kuitenkin on.

On tärkeää, että rakennetaan riittävästi myös vuokrayksiöitä ja –kaksioita hyvien joukkoliikenneyhteyksien päähän. Espoossa on niin suuri pula opiskelijakukkarolle sopivista asunnoista, että asuntoja etsitään Helsingistä asti.

Kaupungin omaa asuntotuotantoa on hyvä rakentaa jonkun verran lisää, mutta sitä ei pidä keskittää liiaksi yhteen kaupunginosaan.

 

11. Espoossa on toimivat ja viihtyisät keskukset.

Täysin eri mieltä.

Espoossa keskustat on tehty liiaksi autoja, ei ihmisiä varten. Espoosta puuttuvat pienen mittakaavan kaupunkitilat toreineen ja putiikkeineen. Joka ikistä Espoon keskuksista voidaan tehdä viihtyisämmäksi: suuria voidaan tiivistää ja siten muodostaa kaupunkimaisempia tiloja kävelykatuineen, pienissä keskuksissa istutuksilla saadaan jo paljon aikaan.

Kaavoituksessa voidaan miettiä laitetaanko kylän keskustaan tori vai huoltoasema. Mankkaan keskustaan rakennettiin valitettavasti jälkimmäinen.

 

12. Julkisilla paikoilla olevissa roska-astioissa tulee olla kotikunnassani mahdollisuus jätteiden lajitteluun.

Täysin samaa mieltä.

Jätteiden lajittelun pitäisi olla arkipäivää niin kotona, kouluissa kuin ostoskeskuksissakin. Sekajätteen kippaaminen Ämmässuolle ei ole kestävä ratkaisu.

 

13. Kotikuntani on laitettava lisää rahaa teiden kunnossapitoon.

jokseenkin eri mieltä

Mielestäni Espoon tieverkosto on pääsääntöisesti aika hyvässä kunnossa.

 

14. Ympäristö- ja luontoarvoista voidaan kunnassani joustaa, jos siten voidaan lisätä työpaikkoja.

täysin eri mieltä

Ympäristö- ja luontoarvoista joustaminen on joustamista asuinalueiden viihtyisyydestä, ilman laadusta ja lähimetsistä, eikä siihen pidä missään tapauksessa mennä. Ei työpaikkojen lisääntymisen tarvitse automaattisesti tarkoitaa ympäristön tuhoutumista. Espoon pitäisikin kannustaa ympäristöystävälliseen yrittämiseen.

 

15. Kiinteistöveroa on varaa korottaa kotikunnassani.

Jokseenkin samaa mieltä.

Rakentamattoman maan verotusta voidaan kiristää. Se kannustaisi maanomistajia rakentamaan sen sijaan, että he panttaisivat maitaan maan arvon kohoamista odotellessa. Yleensä maanomistajat eivät ole pienituloisimmasta päästä, joten siinä mielessä verotus kohdistuisi reilusti.

Espoossa myös muut kiinteistöverot ovat muihin kuntiin verrattuna alhaiset, joten jos kunnan talous on tiukoilla voidaan maltillista korotusta harkita. En lähtisi kuitenkaan korottamaan asuinkiinteistöjen ja voittoa tavoittelemattomien yhdistysten kiinteistöjen verotusta.

 

Vastaukseni vaalikoneen 4. osan (Kaupunki) kysymyksiin löytyy täältä.

Ylen vaalikone: Kotiseutu (3. osa)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *