Haluan palavasti toimia puoluevaltuuskunnan jäsenenä. Ehdokkuuteeni minulla on Espoon Vihreiden (Esvi) sekä Espoon Vihreiden naisten (Esvina) tuki ensisijaisena ehdokkaana.

Olen 33-vuotias arkkitehti ja intohimoinen teatterin harrastaja. Vihreisiin minut ajoi neljä vuotta sitten ilmastonmuutoksesta, arvojen koventumisesta, eläinten huonosta kohtelusta ja luonnon tuhoutumisesta kumpuava maailmantuska. Koin etten vain voi olla enää tekemättä mitään. Minulle politiikkaan osallistuminen on siis keino tehdä parempaa, tasa-arvoisempaa ja reilumpaa maailmaa ihan jokaiselle.

Viime kunnallisvaaleissa minut valittiin Espoossa valtuutetuksi, ympäristölautakunnan puheenjohtajaksi sekä kaupunkisuunnittelulautakunnan varajäseneksi. Luottamushenkilönä Espoossa agendallani ovat olleet muun muassa ilmasto- sekä vesiensuojelutoimenpideohjelmien päivittäminen, kaupunkimetsien luonnonmukaisempi hoito, pienten asuntojen rakentamisen lisääminen sekä rakennuslupakäytäntöjen nopeuttaminen.

Lisäksi minut valittiin Vihreiden ilmastotyöryhmään, jossa eurovaalien alla päivitimme Vihreiden ilmastolinjaukset.

Ympäristö-, kaupunkisuunnittelu- ja rakentamisteemojen lisäksi minulla on vahva kulttuurikentän tuntemus. Olen ollut perustamassa pääkaupunkiseudulle kahta teatteriryhmää: Impro Vinkkeliä ja Teatteriryhmä Saranaa. Lisäksi olen toiminut Helsingin Ylioppilasteatterissa sekä Teekkarispeksissä, jossa olen ohjannut kahtena vuonna yli sadan hengen Suomea kiertävän kokoillan musikaalin. Minulla on siis kykyä vetää isoja työryhmiä ja pitää hanskassa mutkikkaita kokonaisuuksia.

En lähtenyt eduskuntavaaliehdokkaaksi, koska olen toiminut Vihreissä vasta neljä vuotta. Asetin itselleni tärkeämmäksi tavoitteeksi päästä puoluevaltuuskuntaan. Nämä ovat siis omalta osaltani tärkeimmät vaalit tänä keväänä. Olen toki myös tehnyt kaikkeni Vihreiden vaalivoiton eteen eduskuntavaaleissa toimimalla aktiivisesti Espoon Vihreiden vaalityöryhmässä ja minut onkin saattanut nähdä tänä keväänä Tapiolan vaaliteltalla.

Valtuuskunnassa haluaisin olla tekemässä Vihreistä lähestyttävämpää puoluetta kuitenkaan arvoistamme tinkimättä. Haluan, että Vihreiden linjaukset ovat selkeitä ja kykenevät puhuttelemaan tavallisia suomalaisia ympäri maan. Linjausten vaikutukset erilaisiin ihmisryhmiin ja tilanteisiin tulee selvittää huolella ja puolueen viestin tulee olla kirkas. Ymmärrettävyyteen pyrin myös viime vuonna puoluekokouksen poliittisen ohjelman muutostyöryhmässä.

Kävin koulut lukion loppuun asti Imatralla ja harrastin lapsena sirkusta Lappeenrannassa, joten Kaakkois-Suomi on minulle yhtä tuttu paikka kuin Espoo ja Helsinki nykyään. Suomi näyttäytyy itärajalla aika erilaisena kuin täällä pääkaupunkiseudulla. Kun vaalien jälkeen ollaan puhuttu kuplista, tulee huomioida, että niitä on myös oman puolueemme sisällä. Uskon, että espoolaistuneena imatralaisena voisin toimia linkkinä muun maan, etenkin Kaakkois-Suomen ja pääkaupunkiseudun Vihreiden välillä.

 

– Henna Partanen

Hakemukseni Vihreiden puoluevaltuuskunnan jäseneksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *