Espooseen on ostettu lumensulatuskone, joka käyttää 400 litraa polttoöljyä tunnissa. Ympäristölautakunnan puheenjohtajana olen kuullut monen asukkaan pettyneen tähän ratkaisuun.

Viime syksynä Espoo hyväksyi ilmasto-ohjelman, jossa tavoitteeksi asetettiin 60% asukaskohtainen päästövähennystavoite vuoteen 2030 mennessä ja hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä. Kaupunki valittiin myös Euroopan kestävimmäksi kaupungiksi.

On irvokasta, että samalla, kun kaupunki julistaa olevansa ilmastonmuutoksen torjunnan edelläkävijä ja valistaa asukkaitaan vähentämään päästöjä, ratkaistaan kaupunkitekniikan keskuksessa ongelmia päästöistä välittämättä.

Aurauslumien sijoittaminen ei ole helppo kysymys. Kaupunki tiivistyy eikä arvokkailla tonteilla tietenkään haluta säilyttää lunta vaan rakentaa niille lisää viihtyisää kaupunkia. Lumenkaatopaikat aiheuttavat myös häiriötä asukkaille. Ja silti niiden tulisi sijaita lähellä aurattavia alueita, jotta kuljetusmatkat eivät kasva kohtuuttomiksi. Haastava yhtälö.

Ympäristölautakunta sai lausua aurauslumien sijoittamisesta tehdystä selvityksestä. Nyt esitetty karttaharjoitus mahdollisista lumenkaatopaikoista oli hyvä keskustelunavaus. Mielestämme kuitenkin Etelä-Espoosta pitäisi etsiä vielä lisää, vaikka sitten pienempiä ja väliaikaisempia vaihtoehtoja läjityspaikoiksi. Siten kuljetuspäästöt ja -kustannukset saataisiin pidettyä kurissa. Se auttaisi myös vähentämään tarvetta sulattaa lunta runsaspäästöisellä koneella.

Espoon uusi lumensulatuskone. (kuva: Markku Ojala/Iltalehti)

Myös kaavoituksessa tulisi huomioida jo varhaisessa vaiheessa lumenläjityksen tilatarve. Se ei saakuitenkaan tarkoittaa automaattisesti ylileveitä katuja. Viihtyisästä jalankulkuympäristöstä ei pidä tinkiä muutaman runsaslumisen päivän vuoksi.

Tämänpäiväisen Ylen uutisen otsikosta huolimatta emme halua nostaa ”äläkkää” vaan keskustella vaihtoehdoista asiallisesti kaupunkitekniikan keskuksen kanssa. Uskon, että yhdessä löydämme hyvän ja myös ympäristön kannalta kestävän ratkaisun ongelmaan.

 

Lumiongelma ratkaistava ilmastoystävällisemmin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *