4. Perustulo

4. Perustulo

Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä on erittäin monimutkainen sisältäen lukuisia poikkeuksia ja epäjatkuvuuksia. Viranomaistahoja on useita, eivätkä ne toimi yhteen.  Eri tukimuotoja yhdistävä, kaikille annettava perustulo on hyvä tavoite, jota kohti kannattaa kulkea. Siten varmistetaan, ettei kukaan putoa täysin tyhjän päälle. Nykyisin ihmiseltä

3. Joukkoliikenne

3. Joukkoliikenne

Tänään vihdoin ja viimein avautui Länsimetron jatke ja metrolla toden totta pääsee Kivenlahteen. Tämä on valtavan iso asia läntiselle Espoolle, jossa on käynnissä monia kaupunkikehityshankkeita.  Viiden uuden metroaseman myötä jatkossa yhä useampi espoolainen voi asua hyvien joukkoliikenneyhteyksien ja palvelujen äärellä.

2. Suomalainen työ

2. Suomalainen työ

Tänään on vietetty Osta työtä Suomeen -päivää.  Yritykset ovat olleet viime vuosina tiukilla. Aluksi tuli pandemia. Sen jälkeen sota Ukrainassa on nostanut energian ja elintarvikkeiden hintaa ja vaikuttanut ennakoimattomasti toimitusketjuihin. Nyt olisi loistava hetki valita pukinkonttiin ekologisesti kestäviä, Suomessa tuotettuja

1. Luonto

1. Luonto

Luonto on suomalaisille yksi arvokkaimmista asioista, joka mainitaan, kun kerrotaan maastamme ulkomailla. Harva tuntuu kuitenkaan tiedostavan, että myös kotimaisen luonnon säilyminen tällaisena kuin sen tunnemme, vaatii aktiivisia toimia. Suomen luontotyypeistä 48 % ja lajeista 12 % on uhanalaisia. Tämä hallitus

Hyvinvointialueet aloittavat huomenna! – Vihreän aluevaltuustoryhmän vuosi 2022

Hyvinvointialueet aloittavat huomenna! – Vihreän aluevaltuustoryhmän vuosi 2022

Huomenna 1.1.2023 se vihdoin tapahtuu: hyvinvointialueet aloittavat toimintansa!  Käynnistymistä on Länsi-Uudellamaalla valmisteltu koko vuosi ja paljonhan siihen onkin mahtunut. Tässä pieni katsaus ensimmäisestä vuodesta aluevaalien jälkeen. Tammikuu – Ensimmäiset aluevaalit Tammikuussa käytiin Suomen ensimmäiset aluevaalit. Vihreät saivat Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoon 10

24. Pelastuslaitos

24. Pelastuslaitos

Turvallista joulua kaikille! On tärkeää, että voimme luottaa siihen, että palo- ja pelastuslaitos on paikalla nopeasti, mikäli jotain sattuisi, mutta samalla toivotaan, että tänä jouluna kukaan meistä ei viimeisen joulukalenterini luukun palveluita tarvitsisi.  Hyvinvointialueille siirtyy sote-palvelujen lisäksi myös pelastuslaitoksen toiminta.

23. Asukasosallisuus

23. Asukasosallisuus

Aluevaalit ja hyvinvointialueet saattavat kuulostaa etäisiltä, mutta ehdokkaina on meitä samoja kuntien luottamushenkilöitä sekä uusia innokkaita Länsi-Uudenmaan kuntien asukkaita. Hyvinvointialueiden järjestämät palvelut puolestaan koskevat meitä kaikkia vähintäänkin jonkun läheisen kautta. Jotta tuleva aluevaltuusto voi aidosti toimia kansan äänenä, tulee sen

22. Päihdepalvelut

22. Päihdepalvelut

Toimivat ja helposti saavutettavat päihdepalvelut ovat koko yhteiskunnan etu. Päihdepalveluilla ei pyritä auttamaan vain päihteenkäyttäjää vaan parantamaan myös kaikkien hänen läheistensä elämänlaatua.  Etenkin joulunpyhät voivat olla päihteiden käytön kannalta ongelmallista aikaa. Onkin tärkeää, että niin läheinen kuin käyttäjä itsekin voi

21. Digitalisaatio

21. Digitalisaatio

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on lähtenyt sote-valmisteluissa takamatkalta verrattuna moneen muuhun alueeseen, sillä meillä vain Pelastuslaitos on tehnyt pidempään jo yhteistyötä alueellisesti. Myös tietojärjestelmien osalta kunnat ovat kehittyneet eri suuntiin. Alueen kymmenessä kunnassa on jokaisessa omat asiakaspotilastietojärjestelmänsä niin terveyspalveluissa kuin sosiaalipalveluissakin. Lisäksi

20. Asumispalvelut

20. Asumispalvelut

Tähän asti kunnat ovat vastanneet erilaisten asumispalvelujen tarjoamisesta niiden tarpeessa oleville asukkailleen. Koska kyse on sosiaalipalvelusta, siirtyy tämäkin toiminto hyvinvointialueille.  Asumispalveluja tarvitsevat asukkaat, jotka eivät esimerkiksi vammaisuuden, iän, terveydentilan tai päihde- ja mielenterveysongelmien vuoksi ilman apua kykene itsenäiseen asumiseen tai